Väitteleminen. Hyvä ja paha. Väitteleminen ja argumentointi on eri asioita, mutta silti samoja asioita. Mmmhh..

Mihin tahansa menenkin, tuntuu, että väittelyt seuraavat. Eivätkä ne oikeastaan minuun kohdistu, mutta ympärilläni oleviin ihmisiin. Tänäänkin bussissa pari ihmistä väitteli jostain ihan perättömästä aiheesta, jolla ei olisi mitään saavutettu, vaikka asiasta olisi päässyt yksimielisyyteen. Tunnen myös pari tuttavaani, jotka saavat väittelyn aiheen vaikka perunankuorista. Että se on rasittavaa olla heidän seurassaan, varsinkin jossain yleisellä paikalla, kun heidän äänensäkin ovat kuuluvia. "Siellä ne taas huutaa toisillee", on myös kuultu viereisestä porukasta. Ja se oikeasti kyrpii.

Myöskin kunnollisissa keskusteluissa, argumentointi päätyy yleensä huutoriitelyyn. Mikä helvetti siinä on niin vaikeaa puhua kunnolla, eikä tarvitse huutaa. Monenmonenmonen monta kertaa on mieleni tehnyt antaa perinteistä nyrkkiä näille huutajille. Varsinkin trollihuutajille (etenkin imageboardien, kuvalautojen (4chan, kotilauta, kuvalauta yms) yleistyttyä on näitäkin tullut. Trollihuutaja on siis henkilö, joka heittää erityisen paskat perusteet asialle, pysyy väitteessään, vaikka se olisikin päin persettä, ja tietenkin. Huutaa samalla.

 

Seuraavaa postia en rustaillut miksikään vihakirjeeksi, tai muunlaiseksi dissauspostiksi. Tämä perustuu omiin havaintoihini, muttei kuitenkaan kannata yleistää.

---

Vedänpäs tämän nyt sitten kerralla tähän: Olen huomannut, että metallia kuuntelevat ovat yleensä rennompia ja iloisempia, kuin muuta genreä eniten kuuntelevat.

Noniin. Sainpas osan hämilleen. Ei kuitenkaan edelleenkään ylistetä. Mukaan mahtuu kusipäitäkin. Niitä on tosin selvä vähemmistö. Toki muihinkin genren edustajiin mahtuu todella hyviä tyyppejä.

Kuitenkin, metallikansan veljeys nousee ehkä parhaiten keikoilla ylös. Moshpitissä kaverit nostetaan ylös heti kaaduttua, eikä tyylillä "Vittuuko teet pitis jollet pysy pystys, tallotaa se toho". Monesti joku minulle tuntematon on tullut pyytämään minulta kaikenlaista. Joskus joku haluaa reppariin, pitämään reppuaan tai mitä vaan. Porukkaa myös viedään nopiaan hätätapauksissa ensiapupisteeseen festareilla. Vaikka jäisikin lempibändi kuulematta. Kyllä. Olen todistanut, ja kerran saattanut erään ensiaputeltalle (tämä tosin oli kaveri).

Stereotypiana on, että metallikeikoilla pukeudutaan mustiin, maalataan kasvot mustiksi, toistellaan saatanallisia säkeitä ja rikotaan luita vaarallisissa moshpit-akteissa. Paskanvitut, sanon minä. Satanalliset bänditkään, eikä ainakaan niiden fanitkaan, maalaa aina naamaansa mustiksi, käy pitissä, moshaa niskojaan kipeiksi tai rääy kurkkuansa kipeiksi. Ainiin. Moshaaminenkin on vaarallista! No perhana voihan nakkiinkin tukehtua.

Kuitenkin. Vertailua: Ja huomautan, että en ole hiphop-keikoilla käynyt, vaan netissä ja kavereiden kanssa on seuraavat asiat tietooni tullut (kyseiset kaverit ovat siis enemmän hiphoppiin). Ei ole kuulemma samanlaista veljeyttä niillä keikoilla. Kaikilla on oma kaveriporukka, jonka kanssa he pitävät piirit tiukkoina. Jos joku ulkopuolinen tulee puhumaan, häädetään hänet heti naurulla tai muulla. "Sinne mennään vaan kuuntelemaan musaa, mitä vittua ne spuget tulee meille juttelee?"

Kadullakin tämän huomaa. Metallimiehet eivät kulje mitenkään ylimielisesti kaduilla. Ei nenänpää nouse vastagenren edustajan nähdessään. Ei syljeskelyä päin tai nenännyrpistämisiä. Enemmän näitä on sattunut räppäreillä/poppareilla. Ainakin minun kohdalleni.

Ja muistakaa, nyt yleistin aika rankasti.Siihen on myös syy. Jos olisin laittanut jokaiseen esimerkkiini tyyliin "Toki poikkeuksia on", olisi teksti mielestäni aika sekava.

Mutta sitä keskustelua, ja muistakaa, anonyymistikkin voi laittaa. Rohkeasti vaan! Teitä kuitenkin käy lukemassa.

Tämän blogitekstin aloitan facepalmilla. Ei jumalauta. Olin tässä yksi päivä hillumassa kaupungilla, kun nähtiin kaveriporukan kanssa pieni.. Hmm.. Mitenhän sitä kuvailisi.. Teinikonflikti? Kuitenkin, oli ~4 hengen teinityttöseurue. Ulkomuotoa voisin kuvailla ottamalla värikartan mukaan. Karkea ikäarvio pyörii siinä 16 vuoden tietämillä. Kuitenkin. Neitokaisille tuli pientä sanaharkkaa, ilmeisesti jostain jätkästä. Kaksi tyttöä rupesi huutamaan niin kovin ettei auttanut edes mp3-soitin. Vähän ajan päästä toinen lähti, ja toinen jatkoi huutamista kahden muun tytön kanssa. Nämä kaksi muuta tyttöä siis istuivat vieressä, kun tämä huusi niin että koko kaupunki kuuli sen varmasti. Ilmeisesti toiset olivat kuuroja?

Huutaja lausui, anteeksi, huusi erään hauskan sanan. "Huomiohuora". Huomiohuora? Sen käsityksen olen saanut, että huomiohuorat kerjäävät huomiota. Joo-o. Tämä poislähtenyt oli siis huomiohuora, vaikka oli ollut kiistassa se vähemmin huutava osapuoli. Hän oli huomiohuora. Eikä tämä huomiohuorittaja ollut huomiohuora. Näh. Kukaan ei edes katsahda häneen kun hän huutaa kurkku suorana kaupungilla vähän duunipäivän loppumisen jälkeen.

Siis oikeesti mitä vttua? Ei ole eka kerta kun olen kuullut jonkun nimittelevän jotakuta huomiohuoraks. Jopa jätkät nimittelevät toisia (naispuolisia) huomiohuoriksi.

Ajattelevatko nää teinit enää yhtää? Huudat kurkku suorana kapes. SINUSTA tulee huomiohuora. Tokihan se vituttaa jos joku on niin MINÄMINÄMINÄ-henkinen, mutta huutaa nyt kurkku suorana kapessa toista HUOMIOVITUNHUORAKS!

Ei huhhu.

 

 

Ainiin, tekaisinpas itselleni blogin, jossa arvostelen eri asioita. Ihan vain siksi kaksi blogia, ettei mene niin helpolla sekaisin.

Ensimmäisessä viestissä arvostelen uusinta Call of Dutya, Black Opsia.

http://gorthourarvostelut.vuodatus.net/

Kehkeh, kiteytinpäs tämänkertaisen asiani hienosti otsikkoon.

Eli nähtyäni Petri Himmeän Youtubessa olevan moikkaamisvideon (linkkaan kyseisen videon tämän viestin loppuun), niin päätin tehdä tästä asiasta blogipostin.

Kuten Himmeä sanoikin, "Mikä vittu siinä on niin vaikeeta?". Ihan samaa mieltä. Se ei ole niin vaikeaa sanoa toiselle "Terve" tai "Moi" tai "Hei" tai miten nyt ikinä voi tervehtiä. Ei se ole niin vaikeeta! Jos näkee vaikkapa vanhan tutun tulevan kadulla vastaan, mutta itsellä on hirrrrrvittävä kiire jonnekkin, voi tokaista vain että "Terve!" ja sitten viipottaa tiehensä. Se ei paljoa ajasta vie! Siinähän voi herranjestas kävelläkkin samaan aikaan! Ja "Terve" ei kestä kuin yhden hauskan sekunnin, ja vielä vähemmän!

Ja minä moikkaan jopa niille, kenestä en erityisesti pidä (esimerkiksi entisiä luokkatovereita). Eikä sitä tervehdystä tarvitse huutaa. Silleen vaan että selvän saa! Ja jos on niin ujo, niin liikuta sitten vaikkapa huulia, ja nyökkää samalla! Jos kävelet ohi, se on ihan ookoo! Olet sentään moikannut!

Joskus myös näkee sellaisia tilanteita, että henkilön X:n viereen tulee henkilö Y ja Z. X ei pidä niin kovasti Z:sta, mutta Y:n kanssa on parhaimmat ystävykset. X huutaa niin kovin, että koko kauppakeskus kuulee: "MOOOOIIIJJJJJJJJ!" kun taas Z:a katsotaan sekunnin ajan, eikä sanota mitään. Ei herrankilit mä sanon!

Sitten asiaan käsipäivää! Esimerkiksi työpaikoilla tämä on työsuhteen alussa hyvin yleinen tapa. Sikainfuenssankin aikana käsipäiviteltiin. Silloin ei aina vain kädet koskettaneet. On myös nähty sellaisia kädenpuristuksia, josta ei tiedä, onko toisen puolen käsi koskettamassa sinun kättäsi tai ei. Kyllä siihen voi koskea, ja vaikka olisikin "Iyyy niin likane käsi hei!", niin käden voi aina pestä sen jälkeen. Voi perkeleen hienohelmat!

Eri maissa tietenkin eri käsipäivät,  Ranskassakin heitellään poskisuudelmat poskille, Japanissa kumarretaan. Miten osa suomalaisista pärjäisi muualla maailmassa, jos "Hei" tai käsipäivää ei suju? "Iiih! Ahdistelija, poliisi!".

Kertokaa toki omista tervehdyskokemuksistanne! Alla vielä linkki puhumaani videoon.

http://www.youtube.com/watch?v=SXBIy3ywbTU&feature=related